Turvallisemman tilan periaatteet

Jammauksen turvallisemman tilan periaatteet ovat voimasssa kaikessa Jammauksen toiminnassa sekä tapahtumissa, ja osallistujat sitoutuvat noudattamaan niitä. Periaatteita voidaan tarvittaessa myös muokata jäsenten palautteen perusteella.


JAMMAUKSEN TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATTEET
Turvallisemman tilan periaatteiden lähtökohtana on se, että kohtelemme muita kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan. Sen toteutumiseksi toimimme seuraavien periaatteiden mukaisesti:


1. Kunnioitetaan toisen fyysistä ja psyykkistä tilaa, ja itsemääräämisoikeutta. Muista, että jokainen määrittelee itse omat fyysiset ja psyykkiset rajansa.
2. Kohtaa toiset tasavertaisena. Anna tilaa keskustelulle, ole avoin osallistujien moninaisuudelle ja erilaisille mielipiteille.
3. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyystä.
4. Pyri osaltasi purkamaan stereotypioita. Huomioi, että oma vakiintunut ajattelutapa voi joskus loukata toista.
5. Tunnista ja puutu syrjintään, häirintään ja muuhun epäasialliseen kohteluun. Ota asia puheeksi rauhallisesti mahdollisuuksien mukaan jo tilanteen tapahtuessa. Pyydä tarvittaessa apua.
6. Älä vähättele toisen kokemusta. Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.
7. Ole avoin. Kohtaa uudet aiheet ja henkilöt ennakkoluulottomasti. 
8. Jos otat kuvia/videoita, varmistathan, että se sopii kaikille kuvassa/videossa näkyvälle.



Toimi näin, jos koet jonkun rikkovan turvallisemman tilan periaatteita Jammauksen toiminnassa:


1. Puutu tilanteeseen rauhallisesti ja asiallisesti. Mikäli et saa asiaa ratkaistua tai et voi/halua puuttua tilanteeseen, toimi kohdan 2 mukaan.
2. Ota tarvittaessa yhteys paikan päällä olevaan Jammauksen edustajaan, joka keskustelee asian kanssasi läpi. Sen jälkeen joko hän tai toinen Jammauksen edustaja tai nämä yhdessä ottavat asian puheeksi sen henkilön kanssa, jonka koet rikkoneen periaatteita.
3. Mikäli häiritsevä käytös on toistuvaa ja näkyvää, Jammauksen edustajalla on mahdollisuus pyytää turvallisuutta rikkovaa henkilöä poistumaan tilaisuudesta. 
4. Tarvittaessa asia voidaan myös viedä eteenpäin selviteltäväksi.